perjantai 26. elokuuta 2016

Nyt tirisee rasva!







Nyt ei puhuta sohvatyynyistä, kynttilöistä eikä pellavalakanoista vaan poiketaan ihan toisenlaisille raiteille, nimittäin oman navan ympärille! Kyselin pari postausta sitten, jaksaisitteko lukea välillä treeniaiheisia juttuja. Kovin monta kättä ei noussut, mutta ajattelin silti kiusata myös teitä ei-niin-kiinnostuneita (joo joo, voi jättää lukemattakin...) tällä aiheella muutaman postauksen verran. 

Moni teistä on varmasti lukenut riveiltä ja rivien välistä, että tämä nainen tykkää urheilla. Heräsin liikunnan ihanuuteen vasta kolmenkympin hujakoilla ja nyt olen aivan koukussa siihen hyvänolon tunteeseen ja energiaan mitä siitä saan. Iän myötä olen havahtunut siihen tosiasiaan, että kroppaa ei tästä enää nuoremmaksi saa. Mutta onneksi itse voi vaikuttaa hyvin paljon siihen, että se pysyisi mahdollisimman terveenä ja vahvana vielä sittenkin, kun ikää on tuplasti. Tässä neljänkympin kynnyksellä olen intoutunut haastamaan itseäni ja kroppaani. Haluan nähdä mihin tästä kropasta vielä on, mitä se jaksaa ja mihin se pystyy.

Viime keväänä otin tavoitteeksi juosta elämäni ensimmäisen puolimaratonin ennen kuin täytän 40. Treenasin koko kevään ahkerasti, noudatin juoksuohjelmaa ja söin treenin vaatimalla tavalla. Lenkit pitenivät hiljalleen kohti tavoitetta, lopulta pisin treenilenkkini oli 18 kilometrin mittainen. Voi sitä euforian tunnetta! Mutta sitten tuli mutka matkaan, kun Berliinin reissulla teloin ukkovarpaani. Pari viikoa ennen puolimaratonia haaveeni kariutui ja kevään treenit valuivat hukkaan (no, kunto koheni, hyvä niin!). Haave elää nyt hiljaiseloa, katsotaan otanko uusiksi ensi kesänä. Mutta ei tätä elämää jatketa ilman uusia haasteita!

Kevään juoksujen jälkeen päätin, että syksyllä testaan itseäni toisella tavalla. Päätin katsoa, saako tästä himpun alle 4-kymppisestä kropasta vähän tiiviimmän. Nyt laitetaan siis rasva tirisemään, sillä olen mukana FitFarmin 10 viikkoa kestävässä Bikini Challengessa. Kyseessä on siis rasvanpolttovalmennus, jolla muokataan läskistä lihasta. Saattaa siinä pari kiloakin lähteä, mutta pääasia olisi juurikin kiinteytymisessä. Ohjelmaan kuuluu viisi lihastreeniä ja pari aerobista viikossa ja tietenkin tarkasti räätälöity ruokavalio, jota noudatetaan orjallisesti, että saadaan toivottuja tuloksia. Vaa'alla ei kannata rampata, koska paino ei välttämättä juuri muutu. Parhaat mittarit tässä ovat mittanauha ja peili. Kärsivällisyyttä siis vaaditaan PALJON!

Nyt eletään viikkoa nro 2, mutta kovin hyvällä menestyksellä ei tämä valmennus alkanut. Ensimmäisen viikon sain vedettyä ohjeen mukaan, mutta sitten iski tämä mokoma flunssa ja tällä viikolla treenit ovat tauolla. Salille pääsyä odotan kuin lapsi joulua! Myös toinen pieni "jarru" on projektiin luvassa, koska lomamatka sattuu viikolle 4. Ajattelin kuitenkin noudattaa ohjelmaa reissussa niin  hyvin kuin pystyn, muistaen kuitenkin, että lomalla saa ottaa vähän iisimmin. Näissä kuvioissa siis mennään tämä syksy, aina tuonne lokakuun lopulle saakka. Ja ellen pääse 10 viikossa tavoitteeseen, jatkan vielä marraskuun loppuun. Joulukuun alussa mittariin tulee se maaginen 40, joten siihen mennessä olisi suotavaa olla tavoitteessa.

Olen niin innoissani tästä projektista, ihanaa että sain jakaa fiilikseni myös teidän kanssa! Voisin kertoa treenikuulumisia seuraavan kerran ohjelman puolivälissä ja sitten tietysti lopussa. Miltä kuulostaa, olisiko siinä sopivasti tätä aihetta?

Energistä viikonloppua sulle! Mä aloitan huomenna viimeisen työputken ennen odotettua LOMAA!


*Anu


Ps. Tuo kuva minusta on muutaman vuoden takaa, kun olin vähän tiiviimpi paketti. Sen jälkeen on vararengasta kerrytetty...



tiistai 23. elokuuta 2016

Suorittaja relaa








On se vaan jännä, miten luonto pistää kapuloita rattaisiin, vaikka itse yrität pyristellä vastaan. Tällainen aktiivinen suorittajakin joutuu toisinaan taipumaan ja toteamaan, että "Okei, annan periksi!". Kroppa ja pää huutavat liikuntaa, johon on tottunut, mutta pieni järjen ääni sanoo, että nyt on relattava. Täällä sitä sitten kotoillaan, kun järjen ääni niin sanoo. 

Täytyy myöntää, että juuri tätä minun pitäisi opetella tekemään. Myös silloin kun olen terve ja täysissä voimissa. Relaamisen jalo taito. Toisinaan poden huonoa omaatuntoa siitä, että heittäydyn sohvalle lojumaan ja tuijottamaan televisiota. Näin ei kuitenkaan pitäisi tuntea. Olen ansainnut ne hetket. Laiskottelun hetket keskellä muuten niin aktiivista elämääni. 

Nautin aktiivisuudesta, puuhastelusta ja itseni pitämisestä liikkeellä. En koe sitä oikeastaan suorittamisena, vaan elämisenä. Tällainen minä vain olen. Minusta on ihanaa, kun kalenteri täyttyy suunnitelmista ja sovituista menoista. Toisaalta se välillä myös ahdistaa, jos samalle viikolle kasaantuu liikaa. Joskus päätän olla sopimatta mitään menoja, haluan vain olla rauhassa kotona. Mutta minulle "rauhassa kotona" ei tarkoita laiskottelua, vaan siivousta, kokkailua, pyykkäystä, blogien ja lehtien lukemista, valokuvaamista, kutomista, kodin järjestelyä jne. Mutta kyllä tuonne väliin mahtuisi myös pieniä hetkiä sohvailua ja nopeita päikkäreitä.

Tämä saikkuaamu käynnistyi hämyisessä tunnelmassa. Sytytin kynttilän, keitin höyryävää teetä ja vedin villasukat jalkaan. Nautin rauhallisesta hetkestä, heräilin hiljalleen... ja totesin että olen tukkoisempi kuin eilen. Nyt pitäisi valmistaa lounasta ja sutia itsensä sen verran inhimillisemmän näköiseksi, että voisi lähteä ostamaan apteekista nenäsuihketta ja Citymarketista saikkupäivän pelastajaa, PepsiMaxia. 

Kerropa miten sinä relaat? Osaatko ottaa arjen keskellä pieniä hetkiä itsellesi vain laiskottelua varten?


Terveisin,  ...täydellisen rentoutumisen flow' hun pyrkivä *Anu



maanantai 22. elokuuta 2016

Huippuhetkiä ja romahduksia





No huh huh, mihin nämä viikot oikein katoavat? Nyt maanantai, kohta sunnuntai. Ja mitä jää väliin? Viime viikko oli täyteen buukattu. Aloitin maanantaina kymmenen viikon mittaisen treenivalmennuksen, jonka noudattaminen vie suuren osan vapaa-ajastani. Kokkailua, salitreenejä ja kävelylenkkejä. Muiden ryhmäläisten kanssa somettelua, uuden opettelua ja viikko-ohjelmien laatimista. Tätä projektia kuitenkin R A K A S T A N  ja saan siitä hurjasti hyvää oloa ja mieltä! Työ sen sijaan syö energiaa ja stressaa tällä hetkellä enemmän kuin pitäisi. Kesä (ja koko alkuvuosi) on ollut töissä todella uuvuttava ja rankka. Onneksi pientä helpotusta on luvassa syyskuun alkupuolella, sillä kesälomasta puolet on pitämättä. Voi, miten odotankaan lomaa!

Viime viikonloppuna vierailin ystäväni luona länsirannikolla. Vietimme oikein mukavan ja rennon viikonlopun kuulumisia vaihtaen, kuntoillen ja kahvitellen. Nautimme saunan lämmöstä, auringonpaisteesta ja terveellisestä ruuasta. Valitettavasti viikonlopun aikana kroppani alkoi protestoida ja nyt saikuttelen kotona flunssaisena. Olen todella huono sairastamaan, kun en millään jaksaisi vaan olla ja levätä. Onneksi en kuitenkaan ole ihan petipotilas...vielä. Eniten harmittaa, kun viikon treenit jäävät väliin. Nyt kun motivatio olisi huipussaan! No, nyt ei auta muu kuin ottaa iisisti ja toivoa, että tauti on express-mallia! 

Miten sinun viikkosi on alkanut? Oletko vielä säästynyt kesäflunssalta?

Rentoa maanantai-illan jatkoa ja energiaa uuteen viikkoon!


*Anu



sunnuntai 14. elokuuta 2016

Vähemmän on enemmän











Ette arvaakaan miten paljon olen kaivannut sisustuspostauksen kirjoittamista! Siitä on nimittän hurjasti aikaa, kun olen viimeksi tästä aiheesta kirjoitellut täällä. Sisustuspainotteinen blogini on ollut kaikkea muuta kuin sisustamista (pahoittelut siitä!). Tuttuun tapaan kesällä kotona ei tapahdu muutoksia eikä kotiin jaksa oikein millään panostaa, hyvä että siivota viitsii kerran viikossa. Nyt kuitenkin syksy alkaa tehdä tuloaan ja sisustusajatukset hiipivät mieleen.

Viime perjantaina minuun iski rymsteerauspuuska. Rättiväsyneenä työviikon päätteeksi sain inspiraation klo 19.30 ja silloin pyörremyrsky pyörähti olohuoneessa. Sohva kääntyi takaisin ikkunan alle ja näin huoneesta tuli taas aavistuksen tilavampi. Samalla koristetyynyt saivat uudet (vanhat) päälliset ja osa tyynyistä siirtyi kaapin perukoille. Olen todella kyllästynyt tavaranpaljouteen kodissani, joten rakas viherhyllyni sai kyytiä ja hyllyn viherkasvit ja esineet sijoittelin uudelleen sinne tänne. Muutokset olivat pieniä ja vanhoilla tavaroilla toteutettuja, mutta jotenkin täällä näyttää ihan erilaiselta ja paljon raikkaammalta. Tavaraa on näkyvillä vähemmän, ilme jotenkin selkeämpi. Vähemmän on  selkeästi niin paljon enemmän.

Syksy tuo tullesaan varmasti muutakin pientä muutosta sisustukseen, mutta kaikki ajallaan ja inspiraatio kerrallaan. Tavaraa aion karsia entisestään, kirppispuuhia olisi siis edessä pitkin syksyä. Kai se KonMari-kirja pitäisi lukea, että saisi lisää potkua tavaroista luopumiseen. Pidän itseäni aika hyvänä tavaroiden kierrättäjänä, mutta en ilmeisesti ole tarpeeksi hyvä, koska nurkat tuntuvat aina pursuavan tavaraa. Taidan siis olla myös aika hyvä shoppailija... 

Lupaan, että sisustusaiheita on tulossa lisääkin, viimeistään syyskuussa! Syksystä suuren siivun vetäisee uusin kuntoiluprojektini, joka starttaa huomenna. Tiukkaa treeniä ja tarkkaa dieettiä luvassa seuraavat kymmenen viikkoa. Oletteko kiinnostuneita kuulemaan aiheesta enemmän, esim. viikkokatsauksen muodossa? Vai onko sporttailu-laihistelu-ruokavalio-jutut "so last season"? Jos peukuttajia on vähintään kymmenen, niin lupaan kirjoittaa aiheesta viikoittain. 

Sateinen aamu kääntyikin yllättäen ihana aurinkoiseksi päiväksi, joten minä hyppään tossuihin ja lähden nauttimaan kauniista elokuun illasta lenkkipolulle! Oikein mukava iltaa sulle! Kiva että olet siellä!

*Anu



maanantai 8. elokuuta 2016

Ihmeellinen alitajunta








Viime yönä näin unta. Juoksimme äitini kanssa kovalla kiireellä pelastamaan huonokuntoista vastasyntynyttä, joka oli jätetty talon portaille kylmään. Olimme myöhässä. Vauva oli jo kuollut. Heräsin uneen klo 23.57. Vain muutamaa minuuttia ennen tätä päivää, 8. elokuuta, jolloin äitini nukkui pois yksitoista vuotta sitten. Tuli aika karmiva olo, hetkeksi unihiekat katosivat silmistä. Onneksi rauhoituin.

Alitajunta tekee ihmeitä. Miksi näin juuri tämän unen ja juuri viime yönä? Olen kyllä ajatellut äitiäni viime päivinä, mutta niin teen ympäri vuoden. Loppujen lopuksi näen unta äidistä aika harvoin. Miksi juuri viime yönä? Koen että äiti haluaa yhä olla osa elämääni, niin unissa kuin ajatuksissa. Välillä juttelen hänelle metsässä. Metsää hän rakasti. Toisinaan toivon, että voisin soittaa ja kertoa mitä minulle kuuluu. Vuosi vuodelta alan muistuttaa yhä enemmän äitiäni. Pääasiassa positiivisessa mielessä. Äiti oli hyvä ihminen. Ja paras ystäväni.

Kävin aamulla poimimassa auringonkukkia kaupungin pellolta. Ne muistuttavat minua äidistä. Auringonkukat laskin myös hänen haudalleen yksitoista vuotta sitten. Onneksi on rakkaat muistot.


*Anu


Ps. Kannattaa käydä Helsingin kaupungin auringonkukkapellolla hakemassa ilmaisia kukkia, niitä on siellä MILJOONA! Yksi pelto löytyy Tuomarinkylän kartanon läheltä.

EDIT 10.8. Kiitän kommenteista, mutta pahoittelen etten osannut ilmaista itseäni oikein, ja postaus on ymmärretty toisin kuin tarkoitin. Tämän postauksen tarkoitus ei ole kerätä sääliä ja surkuttelua, vaan iloita muistoista ja lähinnä ihmetellä alitajunnan temppuja. Olen hyvin sujut vanhempieni poismenon suhteen ja suru on muuttunut jo aikoja sitten iloksi ja kiitollisuudeksi. :)


perjantai 5. elokuuta 2016

Perinteistä parhaat





Taas ropisi lisää vuosia elämään! Ollaan nimittäin naurettu kälyni kanssa mökkimaisemassa mahat kippurassa, vedet silmissä ja posket kipeinä (ja melkein pissat housussa). Mökkikeikasta on muodostunut yksi parhaista perinteistä ikinä, tämä oli mökkivieraskirjan mukaan ainakin viides kerta. Vietämme vuorokauden verran kauniissa jävimaisemassa Hämeen sydämessä nauttien hyvästä ruuasta ja juomasta sekä tietenkin parhaasta seurasta. 

Kyllä meitä taas vähän jännitti, kun ennuste lupasi ukkosta ja sadetta pitkin päivää. Onneksemme saimme nauttia ihanasta auringonpaisteesta melkein koko päivän. Paitsi... Lähdimme lounaan jälkeen noin kilometrin päähän poimimaan mustikoita jälkkärijäätelön kaveriksi. Taivas tummeni ja päätimme, että lähdemme ensimmäisen sadepisaran tipahdettua takaisin mökille. No, se oli jo liian myöhäistä. Päällemme sattui ehkä tämän kesän rajuin sadekuuro! Ei siinä juoksuaskeleetkaan auttaneet, sillä mökille päästyämme olimme litimärkiä alusvaatteita myöten. Onneksi saimme pelastettua mustikat, kiitos suojaavan villatakkini! Samalla taivas taas kirkastui ja saimme nauttia jäätelöt laiturilla auringonpaisteessa. 

Ilta oli niin kaunis, tyyni järvi ja lämmin kesäaurinko. Soutelimme pienen lenkin ja nautimme veneessä kuohuvaa ja mansikoita. Tyylikkänä verkkareissa, villasukissa ja Reiskoissa (kiitos veljelleni koon 46 Reiskojen lainasta...). Souturetken jälkeen grillasimme maittavan illallisen ja sitten olikin aika lämmittää sauna ja mennä kylpemään. Tulipa sitten viimein heitettyä myös talviturkki. Ja kylmää oli! Illan hämärtyessä virittelimme laiturille tunnelmallisen lyhtymeren ja viltteihin kietoutuneena loikoilimme kirkkaan tähtitaivaan alla. Herkuttelimme juustoilla ja hedelmillä, kyytipojaksi viilenneen illan jäähdyttämää (+12) punaviiniä. Joutsenetkin taisivat laulaa yhdessä Spotifyn soittolistan kanssa. Silmäluomia alkoi painaa klo 2, jolloin hiivimme mökkiin untenmaille.

Alustavasti oli puhetta jo ensi kesän reissusta, jospa silloin vedettäisiin keikka vähän eri konseptilla. Katsotaan mitä ideariihessä saadaan aikaiseksi vuoden aikana. Mutta sitä ennen tulee vielä monta mukavaa hetkeä ihanan kälyni kanssa! Kiitos L!!

Nyt palataankin takaisin arkeen, työntäyteinen viikonloppu edessä! Rentoa viikonloppua jos olet vapaalla ja kovasti tsemppiä, jos joudut töissä pakertamaan!


*Anu



sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Minne hävisi heinäkuu?




Hei hei heinäkuu! Minne ihmeeseen hävisit? Jotenkin tänä kesänä on tuntunut, että kesä ei ole kunnolla alkanutkaan, ja nyt eletään jo heinäkuun viimeistä päivää. Heinäkuu ikäänkuin hävisi kalenteristani, valui läpi sormien, en saanut oikein mitään otetta. 

Heinäkuu meni pääosin töissä pakertaessa. Tänä vuonna heinäkuuhun ei mahtunut yhtäkään festaria tai tapahtumaa, ei piknikejä, ei kaupunkiretkiä. Ihan erilainen heinäkuu edeltäjiinsä verrattuna. En silti sano, että heinäkuu olisi ollut huono. Ehkä se oli vaan tavallista mauttomampi, huomaamattomampi, nopeampi ja yllätyksetön.

Heinäkuusta 2016 muistoihini jää kourallinen kauniita aurinkoisia päiviä, pari iloista terassireissua ystävien kanssa, sooloretki Suomenlinnaan, vauhdikas Lintsi-päivä tädin murujen kanssa, 27 urheilumerkintää kalenterissa (harvinaisen paljon urheilua kesäkuukaudelle!) ja retket mustikkametsään. Siinäpä se. Ja paljon töitä, töitä, töitä.

Elokuuta odotan innolla. On luvassa mökkeilyä, seikkailua, pienimuotoiset festarit ja kotimaanmatkailua. Toivottavasti sää suosii ensi kuussa, sillä minun kesä ei suinkaan ole vielä ohi! Ja onhan puolet kesälomastakin vielä pitämättä! Sitä tosin joudun odottelemaan vielä kuukauden päivät.

Kivaa heinäkuun viimeistä!


*Anu


perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vitamiinit talteen







Mikä onkaan parempaa kuin kesän makea maku jogurtissa, smoothiessa tai puurossa?! Niinpä. Täällä on nautittu tuoreista marjoista monessa eri muodossa. Maustamaton jogurtti ja vadelmat ovat ehdoton suosikkini, kovana kakkosena tulee kaurapuuro itsepoimituilla mustikoilla terästettynä.

Nyt on marjakausi parhaimmillaan ja olenkin käyttänyt tilaisuuden hyväksi ja laittanut marjoja talteen talven varalle. Kävin itse poimimassa mustikoita läheisestä metsästä ja parin pikaisen reissun saldona pakkasessa on nyt 15 rasiaa antioksidantteja ja vitamiineja. Parin viime päivän aikana olen pakastanut myös vadelmia, sillä bongasin lähikaupasta marjat hyvään hintaan. Vadelma on marjasuosikkini, joten nytpä onkin ihanaa, kun saa talvellakin kotimaisia vadelmia aamujogurttiin ja -puuroon. 

Mansikoiden kanssa minulla kävi vähän köpelösti. Missasin parhaan sadon ja edullisimmat hinnat, joten nyt täytyy tyytyä kaupasta ostettaviin pakastemansikoihin. En nimittäin millään raaski enää ostaa 40 euron laatikkoa, kun laatukin on vähän mitä sattuu. Himoitsen vielä pakastimen täytteeksi herukoita. Niitä pitää kipaista torilta ensi viikon alussa. Ja jos vielä vähän mustikoita kävisi itse poimimassa...

Joko sinä olet pakastanut herkkuja talven varalle? Mikä on suosikkimarjasi?

Se ois perjantai nyt, mutta täällä ei suinkaan päästä nauttimaan viikonlopusta vaan nyrpistellään nenää alkavalle kolmen yövuoron urakalle. Mutta näistä kun selviän, niin ensi viikolla on luvassa jo perinteeksi muodostunut mökkikeikka ihanaisen kälyni kanssa. Mutta kun ei malttaisi odottaa...

Mukavaa viikonloppua sulle!


*Anu